Aah mikä ilma ja mukava 30 kilsan (edelleen) tutustumislenkki Italialaisen Hurmurin eli Mr B:n kanssa. Paitsi fillaria myös härkää sarvista ja uudet kengät jalkaan ja päätös että nyt mennään lukoilla vaikka nykyisissä polkimissa on toinen puoli lukoton. Uudet kengät on ulkopohjaltaan kivikovaa ja liukasta materiaalia (joku muovisekoite vissiin) ja perkeleellisen liukkaat, ja muutenkin tietysti kävelyyn sopimattomat kun lukkomöykky on keskellä päkiää. Eli eka vaaaran paikka kaatua on kun roudaa fillaria olalla 4 kerrosta rappuja alas ja ulos... Ylle myös uudet pyöräilyshortsit ja yläosaan vaan pitkähihainen paita ja riski että mereltä puhaltava tuuli saa huurteeseen. Mutta ei, oikein sopiva asuvalinta mahtavaan aurinkoiseen päivään.
Reitti vanha tuttu Kaivari-Pohjoisranta-Sörkkä-Kulosaari-Hertsikka-Laajasalo ja takaisin. Sörkkään astihan se on sitä kaupunkitakkuamista mutta sitten alkaa olla muutamia suoria missä pääsee vähän päästelemään höyryjä. Maht!
Satulan säätelyssä meni omat hetkensä kun koitti etsiä oikeaa korkeutta ja koittaa saada satula myös pysymään paikallaan, en vissiin ensin oikein uskaltanut runtata ruuvia tarpeeksi tiukkaan ja penkki valui pikkuhiljaa alaspäin. En tunnusta että paino olisi syy tähän! Sitäpaitsi Kisakallion Inbody-mittauksen mukaan paino-indeksi on normaalin rajoissa, lihasmassaa jopa hiukan normaalia enemmän ja rasvaa mistä pitäisi päästä eroon "vaan" 3,4 kiloa. Nih!
Kun tunnin olin pyörinyt idän suunnassa niin oli aika kurvata kotiin päin. Skattalle asti kaikki meni hyvin mutta sitten kohtaloksi koitui tietyömaakaivanto (asfallti pois, jyrkät reunat ja nyrkin kokoisia TERÄVIÄ kiviä) + turistilaumaa + tietyömaaheppuja kivihommissa -> päätöksenteko venyi liikaa "pitäiskö irrottaa jalat lukoista ja taluttaa vai miten tästä sumasta mennään?" ja vauhti pääsi hidastumaan enkä kiskonut jalkoja irti tarpeeksi ajoissa ja tadaa: nurin. Pahoittelut vaan vielä kerran sille mimmille joka jäi puoliksi alle mutta samalla mukavasti hidasti nurin menoa... Lopputulos: pari venttiä polvessa (onneks oli lyhytlahkeiset housut, muuten ne ois hajonnu :-) ja kuhmu kyyynärpäässä ja tietty kolhiintunut itsetunto. Mikä tietysti tärkeintä Mr B:lle ei käynyt kuinkaan. Opetus: ÄLÄ yritä ajaa keskustassa tietyömaakaivantojen, edes niitten ihan matalien yli, vaan suosiolla pois filarin selästä ja taluttamaan vaikka fillarikengillä köpöttely onkin nuivaa. Mutta kevät on siis takuuvarmasti täällä jokavuotisen asfaltti-ihottuman tuomana! Jotenkin välittömästi tuli mieleen Diablon biisi Read my scars. Meinaan niitä alkaa olla kiitettävä kokoelma kun nurin on tullut mentyä kakarasta saakka about vuosittain eri keinoin: fillarilla, mopolla, rullaluistimilla, prätkän kyydistä singahtamalla jne jne. Tohelo mikä tohelo ja taattu suojelusenkelien (ken niihin uskoo) työllistäjä.
Muutoinhan lenkki oli mitä mainoin ja fillari tuntuu taas asteen omemmalta, pientä säätöä vielä ja avot. Huomenna on vuorossa fillarilenkki + juoksu + punttitreeni viiko-ohjelman mukaan. Viikon työkeikan takia ei tällä viikolla ole pääsyt ihan kaikkea suunniteltua tekemään mutta sentään testin lisäksi pari tunnin juoksulenkkiä ja yhden punttitreenin ma-pe välillä. Ens viikolla taas The Gurun suunnitelman mukaisesti. Ja nyt apteekkiin ostamaan desinfiointiainetta ja Bepanthenia, veikkaan että tämä ei ole ainut kerta tänä keväänä/kesänä kun niille on käyttöä...
Ns. horizontal track stand on se valitettava opetteluvaihe lukkopolkimien käytössä, joka yleensä menee ohi yhdessä kesässä. Kaikkein noloin kaatuminen sattuu oman kokemuksen mukaan lukkopolkimien käytön 3. päivänä, kun ei muista enää jännittää lukkopolkimia, mutta jalan irroitus ei ole vielä automaation tasolla. Jotta Murphyn laki toteutuisi, niin se unohdus käy juuri siinä ruuhkaisimmassa liikennevaloristeyksessä. Vauhti pysähtyy ja ennenkuin on maassa kyljellään molemmat jalat fillarissa kiinni, niin on juuri ja juuri ehtinyt tajuta unohtaneensa lukkopolkimet. Been there, done that.
VastaaPoistaMaastopyöräily tuo vielä oman mausteensa tähän opetteluun. Maantiepyöräilijä useinmiten päätyy vain kyljelleen kadulle, mutta maastopyöräilijä päätyy selälleen ojaan pyörä sylissä. Jep, molemmat jalat kiinni fillarissa ja useinmiten siinä seutukunnan hankalimmassa kivikossa. Been there, done that.
Sen sijaan tavallinen track stand http://en.wikipedia.org/wiki/Track_stand kannattaa opetella mahdollisimman pian. Valoista nimittäin pääsee liikkeelle kuin tykin suusta, kun on molemmat jalat polkimilla, lukossa ja ketju tiukalla. Tosin irroittamisliike kannattaa ensin opetella automaation tasolle ennen pitkällisempiä opettelujaksoja (eli hanki spd- lukkopolkimet siihen arkipyörääsi).
Aina lohduttava kuulla ettei ole se ainut tohelo :-) Kantapään - tai tässä tapauksessa polvien - kautta se on näemmän opeteltava.
VastaaPoistaMaasturissa mulla onkin spd:t (toinen puoli tasainen), pöpelikössä en edes kuvittele meneväni jalat kiinni, siitä tulisi varmaan jo ruumiita. Ja nyt on vielä Mr B:ssäkin tosiaan ne "puolikkat" spd:t, mutta taidan tänään jo kyllä vaihtaa molemminpuolisiin "maantie"lukkosysteemeihin, jos nimittäin löytyy spivat työkalut boxista, näyttää tuo avainvalikoima vähän puutteelliselle eli sitäkin puolta pitää näemmä täydentää.
Michael Finch on kyllä harvinaisen oikeasssa että laji on mitä parhain jos haluaa hankkia paljon kaikkea gadgettia, sälää ja tilpehööriä. Urheilijahan ei tunntetusti tervettä päivää näe mutta näemmä menee myös kaikki rahat :-D
Kyllä kaikkien on ne oppirahat maksettava, kysy keneltä tahansa pyöräilyä harrastavalta. Ohessa Oden kertomus:
VastaaPoistahttp://blogit.hs.fi/soininvaara/rusemberok-slovakia/
Tässäpä oiva esimerkki hyvän trackstandin mahdollistamista hauskuuksista:
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=Z19zFlPah-o