Aurinkoiset ja lämpimät terveiset Vantaan Kuusijärven eilisestä HelTri Cup Rykäsystä! Se on nyt sitten kahlattu läpi, mahtavassa kesäsäässä: ilma +13 (noin), vesi +19 ja vettä tuli taivaan täydeltä.
Osallistujat, joita oli muistaakseni 28, kerääntyivät Kuusijärven rantaan pikkuhiljaa ilta kuutta kohti mentäessä. Osa verrytteli vetäisemällä alle yhden uintikierroksen, itse keskityin jännittämiseen. Koska kyseessä ei ole mikään virallinen kilpailu, startti oli hiukan kuuden jälkeen kun kaikki olivat saaneet fillarit parkkeerattua rannan tuntumaan ja märkäpuvut kiskottua päälle. Varusteitten vaihto tapahtui siis siinä ulkosalla puitten katveessa, paitsi me hienohelma-aloittelijat mentiin saunan pukkariin, joka myöehmmin osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi. Nimet otettiin ylös ja ajanottoa varten käteen sai tussilla numeron, itsellä se oli 22.
Sitten kaikki veteen ja startti. Uinti lähti kulkemaan aika mukavasti, tosin näkyvyyttä pimeän sateisessa säässä hiukan haittasi tummat uimalasit, keli näytti entistä synkemmälle. Ja vedessähän ei tietty nää mitään. Asetuin noin viimeiseen kolmannekseen porukasta, pääsin uimaan ilman ruuhkahaittoja. Uintilinjan sain tällä kertaa pidettyä hämmästyttävän suorana aina kääntöpoijuja kohden, osa tuntui uivan koko rahalla rantoja viistäen :-) Vasta viimeisellä kolmanneksella kun mentiin jo rannan suuntaisesti sai vähän hahmoa omasta vauhdista ja se vaikutti ihan kohtalaiselle. Kyse oli kuitenkin reitin ekasta osuudesta ja koitin pitää tasaista vauhtia enkä lopussakaan lähtenyt mitään kiriä vetämään. 750 metrin pätkän ajaksi tuli 16:42 mihin olin varsin tyytyväinen!
Sitten kuusen juurelle kiskomaan märkäpukua pois päältä ja vaihtamaan tilalle pyöräilyhousut, hihaton paita (vähemmän vaatetta mikä kastuu), sukat ja pyöräilykengät, hörppy urheilujuomaa ja vettä, kypärä päähän ja kaverin kanssa yhtä matkaa lähdettiin pyörätaipaleelle: kymmenen kilometrin lenkki kierrettävänä kahteen kertaan. Eka kierros meni oikein hyvin, suunnilleen 22 minuuttiin ja toinen olisi mitä ilmeisemmin mennyt kutakuinkin samalla vauhdilla. Mutta. Toista kiekkaa oli ajettu reilu kilometri kun täräytin Lahdentien terväväreunaiseen kuoppaan - jota ei nähnyt koska se oli täynnä vettä - ja PANG, molemmat renkaat paskaksi. Ou jea. Jotenkin ei tullut yllätyksenä, viittaan aikaisempaan rengashistoriaan, mutta siinä kohtaa pääsi muutamakin kirosana ilmoille. Perkele. Mukana oli vaan 1 vararengas ja vaikka olisi ollut 2 en olisi alkanut vaihtaa, koska on niin lyhyestä reitistä kyse ja kahden renkaan vaihto vesisateessa olisi vienyt näillä taidoilla varmaan puoli tuntia. Hölkkäilin siis vaihtopaikalle ja jäin odottamaan kaveria saapuvaksi. Ja jatkoin kiroilua.
Yhdessä sitten lähdettiin viimeiselle eli juoksuosuudelle (5,7 km) ja siihen meni noin 35 minuuttia. Rivakamminkin sen olisi pystynyt menemään, johtuen ainakin osittain siitä että puolet fillariosuudesta jäi ajamatta.
Maaliin tultiin ripirinnan kunniakkaasti viimeisenä ja kokonaisaika kaverilla about 1:40. Uskon vakaasti että olisin päässyt samaan aikaan, jos vaan ystäväni Mr B:n renkaat olisivat tämän ajamisen nautinnon minulle suoneet.
Kello lähenteli kahdeksaa ja tulikin kiire hakea kamat pois saunalta, joka meni kahdeksalta kiinni, eli suihkuun saati saunaan ei ehtinyt. Damn, se oli se eniten odotettu osuus retkessä. Turhaan siis roudattiin kamat saunalle. Märkänä, hikisenä ja viluisena sitten vaan kamat kaverin autoon ja kotio. Kotona piti ensin raivata hiekat, ruohot ja muut ryönät läpimäristä kamoista ennenkuin pääsi itse suihkuun ja lämmitelemään. Aurinkoinen tai edes sateeton keli olis kyllä ollut kiva ylläri, mutta yllättävän vähän siinä suorituksen tiimellyksessä sade tai kylmä haittasi, sen verran sitä ilmeisesti adrenaliinia ja muuta pörräsi elimistössä.
Ja käsittämätöntä kyllä siskon perhe + kavereita jaksoi raahautua kylmään ja sateeseen katsomaan ja kannustamaan, puhumattakaan siipasta joka toimi huoltaja/tavaravahtina vaihtopaikalla. Kiitos! Ja kun nyt kiitoksia alettiin jaella niin iso kiitos myös tietty treenikaverille, treeniseurasta ja kuskauksesta, yksin tämä olis ollut plajon tylsempää. Ja J:lle & T:lle kiitos erittäin arvokkaista fillarivinkeistä, niitä tarvitaan edelleen!
Eli pankaas laittaen vinkkejä KESTÄVISTÄ maantierenkaista, niin sisä- kuin ulko. Michelinit lähtee nyt romukoppaan, for good! Tuota kuoppaepisodia ("snakebite"?)tuskin olis pelastaneet mitkään renkaat, mutta enivei nyt on saatava alle semmoset jyrät mitkä kestää. Vaikka olis sitten vähän raskaammatkin. Muuten Mr B osoittautui toimivaksi "kisa"peliksi, ajoasento oli lopulta aika hyvä enkä ehkä sittenkään vaihda ohjainkannatinta lyhyemmäksi, ainakaan vielä.
Tämän blogin otsikossa olevan kysymysmerkin voi nyt poistaa, ole löytänyt oman lajini ja sehän tämän koko homman tarkoitus olikin, kokeilla josko minusta olisi triathlonistiksi. Kokemusten valossa väittäisin että on. Yksittäisinä lajeina pelkkä uinti, pyöräily tai juoksu ei nappaa mutta yhdistelmä on mitä sopivin. Eilisen vastoinkäymisen jälkeen olisi kova hinku päästä mahdollisimman pian uudestaan kokeilemaan settiä niin, että saisi myös kokonaisajan. Eipä vaan taida 1/8 tapahtumia tänä kesälle enää itselle sopivaan aikaan osua ja perusmatka tulee ohjelmaan vasta ensi kesänä. Siinä siis seuraava pitemmän tähtäimen tavoite. Treenaaminen jatkuu kuten tähän asti, toivottavasti jopa tehokkaammin (eli niin kuin The Guru sen suunnitteli, nythän tässä on viime ajat lipsuiltu) ja kunhan saa vielä tuon fillarimurheenkryynin kuntoon niin avot!
Tämä blogi taitaa päättyä tähän, mutta saatan jatkaa juttua treenaamisesta toisaalla, enimmäkseen omaksi iloksi mutta ainahan se kovasti ilahduttaa jos joku muukin on tarinat lukaissut ja vaivautuu vielä kommentoimaan. Ilmoittelen missä juttu jatkuu.
TriathloNisti kiittää ja kuittaa ja vetäytyy huilimaan hetkeksi.
