Tästä se alkaa, virallisesti

Milloinkohan tämä hulluus sai alkunsa...? Aikaisimmillaan ehkä natiaisena kun syvällä (todella syvällä) maaseudulla ei ollut juuri muuta keinoa liikkua paikasta A paikkaan B kuin fillari ja omat jalat ja uimakoulu oli kesäkuun alussa meren rannassa jäätävässä vedessä (ei, en oppinut uimaan siellä). Tai vasta viime syksynä kun kaikki kolme lajia olivat salakavalasti vakiintuneet ohjelmaan.

Enivei, tämä projekti on ensi kesänä osallistua ensimmäistä kertaa 1/4 triathloniin jossakin aloittelevien kehäraakkien sarjassa, tavoitteena selvitä läpi ruljanssista suuremmitta traumoitta. Eli vielä ei ihan Havaijille asti ole lentoliput varauksessa. Jotten pääsisi lipemään hommasta pitänee tehdä siitä julkinen, eihän sitä enää sen jälkeen kehtaa perua. Kasvojen menettämisen kulttuuri ei ole kiinalaisten yksinoikeus, kyllä sitä täälläkin osataan!

Tällä projektin vaiheitten kirjaamisella toivottavasti on myös itse treenauksen suhteen piiskaava/hommaa jäsentävä vaikutus ja jos vaikka joku muu asian harrastaja löytää tänne ja vaivaiutuu kommentoimaan ("EI noin, URPO!! Etkö sä ymmärrä mitään hiilihydraattien imeytymisestä?!?") niin hyvä homma.


Taustoja

Liikuntaa olen jossain muodossa harrastanut aina (kts. yllä: pakko on se paras motivaattori), mitä siellä maalla nyt pystyi: tasan yksi urheiluseura ja mitä sillä oli tarjottavana sitä tehtiin. Ala-asteikäisenä se oli yleisurheilua ja talvella parit pakolliset hiihtokilpailut, joista muistot on varmaan samat kuin 85 prosentilla ikätovereista: villapipo kutitti (nyt se vaan kiristää), onnettomat hikilaudat mitkä luisti kun olisi pitänyt olla pitoa ja päinvastoin ja lopputulos oli jotain 4. ja viimeisen sijan väliltä, riippuen siitä oliko yli 4 osanottajaa.

Ja koululiikunta. Huoh. Siitä tuskin voi sanoa muuta kuin että koululiikuntajärjestelmän sitkeästä yrittämisestä huolimatta edelleen harrastan liikuntaa.

Ensimmäinen positiivinen liikuntakokemus on ollut samaisen pikkukylän urheiluseuran ennakkoluulottomasti valikoimiinsa ottama karate, jota taisin aloitella yläasteikäisenä. Tyypilliseen tapaan alkeiskurssilla jumppasaliin hädin tuskin mahtui koko jengi, mutta muutaman kuukauden päästä jäljellä oli enää vaan muutama aiheesta innostunut. Laji vei mukanaan jopa useammaksi vuodeksi, aina siinä määrin että tuli käytyä viikonloppuleireillä hakemassa normaalitreenejä enemmän mustelmia ja ruhjeita ja kerran jossakin piirikisoissa ottamassa kuonoonsa. Jokunen kaveri sieltä ponnisti aina nuorten SM-tasolle asti. Normitreenien lisäksi (jonne polkaisin fillarilla, milläs muulla, 7 km/sivu) tehtiin välillä lenkkitreenejä, joka onkin edellinen muistikuva juoksuharrastuksesta, jonka olen elvyttänyt nyt uudestaan vasta syksyllä 2007. samoihin aikoihin taisin myös ensimmäisiä kertoja käydä punttisalilla. Kouluun liittyvien paikkakunnan vaihdosten takia jouduin luopumaan alkuperäisestä seurasta ja kokeilin karaten eri tyylisuuntia, jujutsua yms. eri paikoissa mutta ei se enää napannut samalla lailla. Sääli. Iso kiitos pikkukylän senseille Veikolle, jonka ansioksi luettakoon koululiikunnan negatiivisten vaikutusten kumoaminen ja liikuntaharrastukseen mitä ilmeisemmin loppuiäksi innostaminen. Syvä kumarrus.

Sittemmin on tullut harrastettua suht säännöllisesti punttien nostelua, fillarointia (ulkona perusmaasturilla ja sisällä about 10 vuotta), uintia ja erilaisia kiertoharjoittelutyyppisiä jumppia. Aerobic ja minä, me ei vaan sovita samaan saliin. Jos vasemmalla kädellä ja oikealla jalalla pitää yhtäaikaa tehdä eri asioita niin se ei vaan onnistu, ei, ei mitenkään. Sen sijaan jumppa jossa hiki, räkä ja vaikka vähän verikin lentää on aina paikallaan.


Missä nyt mennään

Nyt kun nämä pyhään (tai kirottuun, jää nähtäväksi) kolminaisuuteen liityvät uinti, fillarointi ja juoksu ovat säännöllisesti jääneet mukaan kuvioihin, tuli jossain vaiheessa viime syksyä mieleen että mitäs jos vetäisisi setin kaikkia kolmea putkeen, ja onhan sillä lajilla nimikin. Kun vielä selvisi että esim. tuo 1/4 matka (750 m uintia / 40 km fillarointia / 10 km juoksua - korjatkaa jos olen väärässä) saattaisi löytyä kilpailu- (ja kunto-) kalenterista ensi kesänä niin mikä jottei, mennään kokeilemaan. Ja tällä projektillahan ei ole mitään tekemistä minkään neljänkympin kriisin kanssa, vaikka nyt sattumalta tuo lukema tulee ensi vuonna mittariin. Ei Mitään! Silence!!

Nykyinen harjoitteluohjelma per viikko on ollut karkeasti: 1 x n. 10 km:n juoksulenkki vähän reiluun tuntiin, 1 (kova) spinning-tunti + pari kertaa työmatkapyöräilyä (7 km/sivu, ei kuitenkaan ne samat 7 km kuin kersana karatetunnille), 1 x 2 km:n uinti 50 minuuttiin (750 m menee ajassa 18 min) enimmäkseen vaparilla ja 1-2 x kiertoharjoittelujumppa tai punttitreeni. Ja uimahallille on tullut viime aikoina käveltyä, 6 km suht reippaaseen tahtiin. Takaisin kotio päin sitten kulkuneuvolla, tulee muuten niin inhottava hiki.

Peruskunto lienee kohillaan, mutta jotta tähän hommaan tulisi joku järki päätin että muutama hyvä neuvo personal trainerin muodossa ei olisi pahitteeksi. Samalla saisi haettua vähän niitä rajoja, missä sitä oikeasti menee ja mitä kykenee tekemään. Nimittäin vaikka liikkuminen onkin nykyään jo enemmän intohimo kuin välttämätön paha, niin sitä lienee kuitenkin pohjimmiltaan laiska, jos ei varsinaisesti treenaamaan niin kokeilemaan uusia vaihtoehtoja ja kolkuttelemaan niitä jaksamisen rajoja. Etenkin henkisiä. PT:n eka tapaaminen vielä tällä viikolla, jännää!